Pokeria ja Matematiikkaa

Silloin tällöin on mukavaa kokoontua kavereiden kanssa pöydän ympärille, levittää pelimerkit ja jakaa kortit. Aikaisemmin kirjoittelin uhkapelien matematiikasta ja ajattelin jatkaa aiheesta vielä. Texas Holdemin säännöt vielä kertauksena.

Pokeri ei ole tuuripeli. Kunnolla sekoitetulla pakalla pitkälllä juoksulla jokainen saa saman verran huonoja ja hyviä käsiä. Jokainen kortti on yhtä todennäköinen. Perus todennäköisyyttä. Loppupeleissä kyse on vain vedonlyönnistä. Kellä loppupeleissä on paras käsi ja kuka osaa käyttää tilaisuudet hyväksi.

Matematiikka ei tee korteista voimakkaampia vaan kertoo kannattaako löydä vetoa vai ei. Koko peliä vallitsee tiedonpuute. Matematiikkalla pyrimme luomaan järjestystä kaaokseen. Koitamme tietää ennalta. Tästä saamme kiittää Blaise Pascalia.

Matematiikan käytöstä pokerissa löytyy jo hyviä artikkeleita. Turha siis keksiä pyörää uudelleen. Fiksut ihmiset ovat aproksimoineet monimutkaiset kaavat, joilla päästään lähelle oikeita lukuja, joten kenellekkään ei pitäisi olla ylivoimaisen vaikeeta todennäköisyyksiä näiden avulla laskea.

Näin pystymme laskemaan milloin on todennäköisempää voittaa, kun hävitä. Eli kun vetokerroin on suurempi kuin pottikerroin. Jatkamalla koneellisesti tätä ja unohtamalla turhat “nyt tuntuu siltä” jutut, niin pitkällä juoksulla voitolle jää.

Jätän pokerin psykologinsen puolen niille, jotka siitä osaa oikeasti jotain kertoa.

This entry was posted in Höpinät and tagged , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *